Blogia kirjoittaa kaksi Hämeenlinnassa sosionomiksi opiskelevaa tyttöä. Me molemmat opiskellaan toista vuotta Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa ja ollaan suorittamassa meidän opiskelujen syventävää harjoittelua maailman toiselle puolella, Australiassa, tarkemmin sanottuna Brisbanessa. Harjoittelu kestää noin kolme kuukautta ja tarkoituksena on päivittää tänne blogin puolelle meidän kuulumisia harjoittelusta, sekä tietenkin kaikista muista aktiviteeteista, jota täällä Ausseissa tehdään ja koetaan. Kirjotetaan tätä blogia tosi fiilispohjalta, eikä kummallakaa meistä oo yhtään kokemusta blogin ylläpitämisestä, joten ulkonäkö ja tekstit ei oo välttämättä ihan parasta laatuaan, mutta toivottavasti silti meistä välittyy aito fiilis. Ollaan aika samanlaisia, kuten meidän alla olevista esittelyistä voi huomata, mutta joka tapauksessa tässä ois vielä meistä molemmista vähän lisää tietoa. 😄
Elsi
Mä oon meistä se ruskeatukkainen ja nuorempi. Oon siis syntynyt vuonna '97, eli oon tällä hetkellä 20 -vuotias ja itse asiassa kesällä täällä reissussa täytän 21. Oon kotoisin Tampereelta ja lukion jälkeen pääsin opiskelemaan sosionomiksi ja muutin Hämeenlinnaan. Opiskelu on kyllä ollut tosi kivaa ja siihen on vaikuttanut paljon meidän ihana luokka. Opiskelun ohessa on tullut käytyä paljon eri opiskelijatapahtumissa eri kaupungeissa, joka on ollut hyvää vastapainoo opiskelulle.😉 Luonteeltani oon avoin, iloinen ja tuun hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa. Harrastukset on jäänyt opiskelujen ohella pois, mutta tykkään urheilla, esimerkiksi käydä jumpilla, mutta kuitenkin rakastan olla myös kotona ja katsoo esimerkiksi Sohvaperunoita ja syödä suklaata, haha.
Hannele
Mä taas oon meistä kahdesta se pidempi ja vaaleempi. Oon syntyny '96 ja tällä hetkellä oon 21-vuotias ja kotosin oon Orimattilasta. Lukion jälkeen vietin yhden välivuoden ja tein töitä päiväkodissa, mistä sitten innostuin ja päätin hakea sosionomiksi opiskelemaan. Nyt tosiaan opiskelen sosionomiksi Hämeen ammattikorkeakoulussa ja asustelen Hämeenlinnassa. Oon viihtynyt Hämeenlinnassa tosi hyvin ja tykännyt opiskeluista. Vapaa-ajalla tykkään tehdä kaikkee laidasta laitaan, esimerkiks olla kavereiden kanssa ja urheilla. Oon aika menevä ja viikonloppusin tykkään usein käydä viihteellä. Parasta kuitenki on myös joskus olla ihan vaan kotona ja maata sohvalla ja kattoa esim netflixiä tai kuunnella musiikkia. Luonteeltani oon ilonen, sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva. 😊

Kommentit
Lähetä kommentti